kītõ ¤53 vt
(a) öelda ▫ teikt, sacīt - tā’giž kītõ ära öelda ▫ atteikt; ulzõ kītõ välja öelda ▫ izteikt; vastõ kītõ vastata ▫ atbildēt; ä’b kīt ä’b kuijõ, ä’b kažīzt ei ütle ei kuiva ega märga ▫ nesaka ne sausu, ne slapju; ä’b kīt ä’b mustõ, ä’b valdõ ei ütle ei musta ega valget ▫ nesaka ne melnu, ne baltu KK77a
- Ma kīt, ma tīedab, ku ro’vzt tǟnda nutīzt ka Dēvit jǭraks. Ma ütlen, ma tean, et inimesed kutsusid seda ka Dēvitjärveks. ▫ Es saku, es zinu, ka cilvēki sauca to arī par Dieviņezeru. Sa kītõd tä’mmõn sū’zõ. Sa ütled talle suu sisse. ▫ Tu saki viņam acīs [~ mutē]. Ta pǟgiņ kītõb. Ta palju lobiseb. ▫ Viņš daudz pļāpā. 152.2; KK77b
(b) kiita ▫ slavēt - Ta kītiz ēņtšta kovālõks. Ta kiitis ennast targaks. ▫ Viņš teica sevi gudru [esam].
(c) märkida, väljendada ▫ paust - Pu’nni kik katūks pǟl – se kītõb tu’lka’jjõ. Punane kukk katuse peal – see väljendab tulekahju. ▫ Sarkans gailis uz jumta – tas pauž ugunsgrēku. K34II11
|
